Suomeksi | In English

Ajankohtaista

11.6.2008

Palvelu Plus juhli 20-vuotissynttäreitään Kiasmassa 29. tammikuuta 2008

Laadun kehittäjä ehti aikuisikään

Palvelu Plus juhli 20-vuotissynttäreitään Kiasmassa 29. tammikuuta 2008, kulturellissa ympäristössä ja rennoissa tunnelmissa. Paikalle saapui miltei sata yrityksen asiakasta ja yhteistyökumppania juhlistamaan sankaria ja kohottamaan maljan hyvälle palvelulle.

”Firma täyttää itse asiassa 21 vuotta. Sen verran on pitänyt kiirettä, että emme ole ehtineet juhlia aiemmin”, tunnustaa Palvelu Plussan toimitusjohtaja Jukka Rastas.

Yritys perustettiin aikoinaan kolmen Turun kauppakorkeakoulua käyvän kaveruksen kesken. ”Tarkkailimme työelämää ja totesimme, että kyllä tämän voisi tehdä toisin. Yrityksessä on aina ollut vähän vaihtoehtoliikkeen meininki, olemme tallanneet omia polkujamme”, Rastas kertoo.

”Asiakkaiksemme olemme pyrkineet saamaan yrityksiä, joilla on kaikista eniten kunnianhimoa”, sanoo Jukka Rastas. ”Viime vuosina yritysmaailmassa on koettu oikea laatubuumi ja meidän toimintamme on kasvanut kovaa tahtia. Palvelun kehittämiseen halutaan panostaa yhä useammassa yrityksessä.”

Palvelu Plus Oy:n toinen perustaja Hannu Ollikainen kuvailee juhlakalua omanarvontuntoiseksi ja rehelliseksi edelläkävijäksi. ”Meidän on elettävä kuten saarnaamme eli tehtävä laatutyötä. Haluamme olla oppiva organisaatio - se jos mikä on nykyajan yritysmaailmassa menestyksen edellytys.”

Jukka Rastas
Hannu Ollikainen


Onnea Palvelu Plussalle!

 

Tessa Virta ja Olli Peuhu

 

Club For Five

Juhlavieraita viihdyttivät upealla musiikillaan Tessa Virta ja Olli Peuhu sekä
lauluyhtye Club for Five.

Tessa Virta ja Olli Peuhu
Club For Five

Kutsujen tiimellyksestä tavoitetut asiakkaat ja yhteistyökumppanit kertoivat kuulumisia ja onnittelivat parikymppistä päivänsankaria.

Kysymykset:
1. Millaista yhteistyötä teette Palvelu Plussan kanssa?
2. Mikä teitä innosti saapumaan synttärijuhliin?


Aila Maksimainen, SLG Thomas International
Aila Maksimainen



1. Tällä hetkemme teemme Palvelu Plussan kanssa rekrytointiin liittyvää yhteistyötä. Tarjoamme analyysimenetelmiä rekrytoinnin tueksi ja henkilöstön mittaamiseen.

Aiemmin työskentelin ketjujohtajana Ruokavarastossa ja suoritimme 150 myymälän palvelumittausta Palvelu Plussan kanssa. Teimme monta vuotta yhteistyötä.

2. On mukava nähdä ihmisiä! Ajattelin, että täällä saattaisi tavata vanhoja tuttuja. Juhliin ajoi myös kiinnostus synttärisankaria kohtaan.


Ellen Lindell, Eniro

Ellen Lindell


1. Palvelu Plus on tehnyt Eniron kanssa yhteistyötä jo pidempään. Vuonna 2003 numeropalvelumme otti CallPron käyttöön. Nyt yhteistyö on laajentunut myynnin kehityksen puolelle; lähdemme tarkastelemaan myyntipuheluiden sisältöä. Työkalu toimii hyvin myyntikontaktien ja asiakaskohtaamisten laadun analysoinnissa.

2. Juhlia on niin vähän! Palvelu Plus on hyvä yhteistyökumppani ja on mukava tavata heitä työn ulkopuolella. Sitä paitsi 20 vuotta tällaisella haasteellisella alalla on niin merkittävä asia, että sitä sietää juhlia.

 


Satu Kattilamäki, HOK Elanto

Satu Kattilamäki


1. Omassa työroolissani olen työskennellyt Palvelu Plussan kanssa vuodesta 1999, eli kohta melkein 10 vuotta. Yhteistyö jatkuu ja se liittyy sekä ravintolatoiminnan että kaupan alan palveluiden kehittämiseen.

Mittaukset antavat suoran kuvan siitä, miten palvelutilanteissa on onnistuttu. Saamme tästä konkreettisen työkalun henkilökunnan ammattitaidon kehittämiseen.

2. Katja (Kaukoranta) houkutteli mukaan juhliin. Itse koen, että yhteistyö on opettanut meitä puolin ja toisin. Yhteistyökumppaneita on hyvä olla, koska kaikkea ei tarvitse itse keksiä.

 




Hannu Jokipaltio ja Martti Sillanmäki, Grand Casino

Hannu Jokipaltio ja Martti Sillanmäki


1. Olemme hyödyntäneet Palvelu Plussan osaamista, koska haluamme tietää, miltä palvelumme näyttävät asiakkaan silmin. Olemme jo monta vuotta tehneet mittauksia pari kertaa vuodessa. Mysteryshoppaukset ovat meille tärkeitä mittareita.

Palvelun onnistuminen on yksi tekijä meidän tulospalkkioissamme. Joka osasto käsittelee tulokset ja palaute viedään myös yksilötasolle. Meillä on vuosittaiset tavoitteet palvelumittauksen tuloksille.

 

2. Casinohan on yhtä juhlaa, se on ihmisten viihdyttämistä. Kun on itsellä tilaisuus tulla juhliin, niin totta kai lähdetään! Itse järjestämme juhlia joka päivä. Viihde on meille tuttua ja molemmat tämän illan esiintyjistä esiintyvät myös Casinolla. Tiesimme, että laatuviihdettä on luvassa.



Anna Castello, Finnair

Anna Castello


1. Palvelu Plus tekee meille testiasiointia, jolla palvelukonseptin toteutumista seurataan lennoilla ja lentoasemilla. Palvelukonsepti on määritelty ja haluamme sen toteutuvan asiakkaan näkökulmasta. Opimme prosessissa monella tasolla ja voimme hyödyntää tuloksia koulutuksissa.

2. Palveluplussalaiset ovat mukavaa ja rentoa väkeä. Ajattelin, että on varmaan kivat juhlat tiedossa.






 

Petri Vuollet, Helsingin Sanomat, mediamyynti

Petri Vuollet


1. Aikanaan aloitimme CallPlus -ohjelmalla ja teimme tutkimuksia outbound -työskentelystä. Pari vuotta sitten otimme käyttöön CallPron, jolla pystyy henkilökohtaisesti valmentamaan agentteja. Se on erittäin pätevä työkalu ja olemme nyt taas tauon jälkeen ottamassa sitä käyttöön outbound -toiminnassa.

Hesarin asiakaspalvelun, mediamyynnin ja yrityspalvelun puolella olemme käyttäneet CallProta sisään tulevissa puheluissa.

2. Pakkohan tänne oli tulla käymään hyviä yhteistyökumppaneita tapaamaan. Meillä on uusi outboundin vetäjä, joka pääsee nyt tutustumaan Palvelu Plussan väkeen. On ilo juhlia asiakaspalvelua kehittävän huippuyrityksen kanssa!











Teksti: Mirkka Niskanen, kuvat: JML Studio Oy